perjantai 22. toukokuuta 2015

Valokuvausta ilta-auringossa

Tällä kertaa asiaa kuvaamisesta! :)

Olen tykännyt nuoresta saakka valokuvauksesta ja lukiossa valitsinkin jonkun valokuvauskurssin. 
Mutta vasta lähes kymmenen vuotta sitten, kun esikoisemme syntyi aloin ottamaan enemmän kuvia.
Meillä on hänen vauva-ajoiltaan saakka ihan valtavasti kuvia.
Ja olen niin tyytyväinen, että innostuin jo silloin valokuvauksesta,
muuten olisi paljon vähemmän muistoja tallessa.
En nimittäin muistaisi läheskään kaikkea mitä meille on tapahtunut näiden vuosien aikana, 
jos siitä ei olisi kuvia todisteena :)
Olisin toki voinut pitää päiväkirjaakin ja olen joitakin lyhyitä pätkiä kirjoittanutkin,
 mutta niinhän se menee, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa :)

Lähes vuosi sitten sain Nikonin D600-kameran käyttööni blogiyhteistyön merkeissä
ja olen tykännyt tästä mallista todella paljon!
Tämä kätevä täyskennoinen kamera sopii sekä ammattilaisille että harrastajille.
Tästä kamerasta on ilmestynyt uusi malli, joka on D610.

Kamerasta ja kuvien käsittelystä kirjoitin syksyllä enemmän täällä
 Kävimme ilta-auringon paistaessa rannalla ja tuuli oli jotain ihan älytöntä,
siksi suurin osa kuvista on tätä tyyliä:
 Tai sitten minulla on tällainen valtava parta:
Päivällä aurinko paistaa täydeltä terältä,
mutta klo 19-20 täällä on näissä kuvissa näkyvä aivan ideaali valo.
Ja tämän jälkeenkin auringonlaskuun saakka valo on upea,
mutta se jää arkisin näissä maisemissa näkemättä pienempien mennessä kasin jälkeen nukkumaan.

Nikon roikkuu kaulassa mukana useamman kerran viikossa ja lomilla joka päivä.
Monesti käy niin, etten tiedä yhtään minne ollaan ajelemassa ja
jätän kameran kotiin ja lopulta huomaan meidän päätyneen
jonnekin henkeä salpaavan kauniiseen paikkaan ja 
sitten yritän iPhonella saada riittävän hyviä kuvia. 
Toisinaan se on ihan ok, mutta joskus teen uuden reissun kameran kanssa.

Kuvatessa olin vähällä astua ravun päälle.
Näitä ei kyllä meinaa millään erottaa kivien päältä, kunnes ne vipeltävät lähestyvän jalan alta. *iik
Sitten vielä siitä kuvien tallettamisesta.
Meillä on valokuvat ja videot muistissa useilla eri kovalevyillä.
Olemme hajauttaneet niitä useampaan eri osoitteeseen, 
jolloin kaikki kuvat eivät ole yhdessä paikassa. 
Tämän vuoden aikana olemme laittaneet kaikki kuvat taas parille eri kovalevylle.
Yhden laitoin juuri vieraiden mukana menemään Suomeen,
että jos jotain sattuu, niin kaikki vuoden kuvat eivät ole samassa paikassa.
Pilvipalveluita voisi myös käyttää tallentamiseen, mutta emme ole siihen lähteneet valokuvien osalta.
Tällaisia tunnelmia tällä kertaa ja kiitokset Nikonille yhteistyöstä!
On ollut ilo tallettaa tällä kameralla kaikki ihanat hetket täällä! :) 

Täällä isä ja poika odottelee pääsevänsä viikonloppuna Monacoon fiilistelemään
formulatunnelmaa :) 
Ja kyllähän me tytötkin aina Monacossa tykätään käydä,
 vaikka Cannesin punainen matto oli viime viikolla ehkä enemmän meidän mieleen ;)


Laitettiin nettikauppaamme kesän kunniaksi alekampanja.
Nyt tämän kategorian yli 300€ tilauksista saa -20% alennuksen toukokuun loppuun saakka!
Alennuskoodi on toukokuu20
Tämä alennus koskee valikoituja tuotteita, 
mutta jos on ajankohtaisempaa muiden kalusteiden hankinta, niin ota
yhteyttä niin neuvotellaan hinnat kohdilleen :)
kaunispienielama@netikka.fi

Onnellisia kuvaushetkiä ja upeaa viikonloppua kaikille toivottelee,
Anne

4 kommenttia:

  1. Onko sulla vinkata jotain hyvää nettipalvelua, jonne kuvat saisi talteen?

    VastaaPoista
  2. Minua kiinnostaisi, mikä objektiivi sinulla on käytössä? :)

    VastaaPoista
  3. Itselläni pitäis opetella ne käsisäädöt mutta tuntuu hankalalta...

    VastaaPoista
  4. Hei Anne! Mistä tuo sinun kaunis paitasi on hankittu?
    Ihana tunnelma näissä kuvissa!

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)